KIRJAT: Seitsemän talven jälkeen
KIRJAILIJAT
TILAUS

MARIKA STRÖMSHOLM (toim.)

SEITSEMÄN TALVEN JÄLKEEN

Nid. 191 sivua. © 2010
Koko 137 x 198 mm
Piirroskuvitus
ISBN 978-952-5589-16-0
20,20 €

KIRJOITTAJAT:

Suvi Ala-Renko
Lauri Harju
Päivi Mäkelä
Maria Pohjoispää
Riitta Varpula
Päivikki Viita-aho
Arto Yli-Jyrä

SEITSEMÄN TALVEN JÄLKEEN: TEKSTINÄYTTEITÄ

Poimintoja luvusta 1: Olen väsynyt näistä vuosista.

Haluan kertoa meidän kotikatumme kolmesta pojasta. Kaikilla on ollut jotain vaikeuksia. Yksi kuoli auto-onnettomuudessa. Minä ja tämä toinen olemme olleet psyykkisesti sairaita. Minulla on skitsofrenia ja tällä toisella masennus. Kotikadulla oli muitakin nuoria, mutta heille on käynyt hyvin. On työtä ja perhettä. Lapsena pelasimme purkkista, pesäpalloa ja talvella jääkiekkoa läheisen urheilupuiston jäällä. (Matias)

Anyway, minä olen tavallaan Kelalla ”töissä”. Kuulostaa hyvälle. Työnimikkeeni on ”kuntoutuja”, tuskin koskaan kuntoudun. Olen vain itsekäs kakara, joka ei kykene itsekkääseen elämään. Työstäni Kelan kuntoutujana käteeni jää n. 400 €. Sillä summalla ”panen” elämäni koreaksi. Minä olen paha ihminen, kun en suorita yhteiskunnan velvollisuutta olla tuottoisa ja maksaa veroja ja hymyillä niin tehdessä. Olen luopio, hylkiö, vätys, surkimus, hullu, pakollinen menoerä, syrjäytynyt, syrjäytetty, juuri ja juuri varkaan yläpuolella, mutta silti olemassa ja muistuttamassa maailmaa, joka haluaa nukkua täydellisyyden unta, siitä, että uni on katoava ihanuus. (Jyrä)

Kuka tekee sellaista lapselleen,
kuinka julma täytyy olla
murskatakseen toiveet ja
luottamuksen.
Tahdottomaksi alistettuna
marionettina,
posliininuken ikuinen hymy,
pakotettu, iloton tanssi,
lakkaamatta kysellen:
kelpaanhan? (Rikki)

Poiminta luvusta 3: Äiti

Oon sairaalas, koska mulla on veritulppa jalas. Äiti tulee mua kattoon ja lähtiessään halaa, sanoo et ”sä oot mun rakas tyttö”. Hirveen raju tunnekuohu, ristiriitasia tunteita. Tätähän mä pienestä asti toivoin, äidin rakkautta, mut nyt en pystykään sitä ottaan vastaan. Liian paljon, liian myöhään, liian äkisti. En voi siinä tilantees muuta ku itkee hysteerisesti. Sitä menetettyä, mitä ei koskaan ollutkaan. (Star)

Otteita luvusta 9: Sairaala

Kun poliisit tulivat asunnolleni, olivat lääkintämiehet jo yrittäneet saada minuun kontaktia, mutta en ollut päästänyt heitä sisälle. Ja ambulanssimiehillä ei ollut valtuuksia tulla väkisin sisään. Ajattelin, että jos en avaa poliiseille ovea, ne tulevat sisään kuitenkin. Avasin siis oven.
Kävin mielessäni läpi kaikki eri variaatiot siitä, miksi ne tulevat. Jostain vanhasta näpistyksestäkö? Isäkö ne on taas laittanut tänne, vai terapeuttini? Tulevatko ne muuten vaan vittuilemaan ja ilkeilemään vai mistä on kysymys? Vastaus oli, että isäni oli ollut minusta huolissaan. Olin letkauttanut, että tapan ensin kissani ja sitten itseni.
Oliko raskas aseistus tarpeen? Toisella poliisilla oli iso, musta ase mukanaan. Kumma, ettei ollut susikoiraa, että olisin pelännyt vielä enemmän. (Hannele)

Olin sähkössä tänään. Aamupäivä meni horteessa ja kohtalotoveri kävi monta kertaa kattomassa nukunko mä. Lääkäri ja hoitaja kävi. Sähköä ei vissiin enää oo, mutta ei se tietenkään varma ole. Hoitaja sanoi, että otetaan päivä kerrallaan, mä sanoin, että mä otan minuutin kerrallaan. Tyttöjen ja miehen kanssa käytiin torilla kahvilla. Siellä oli hyvä bändi laulamassa ja soittamassa, Semmareista oli yksi laulaja ja kolme muuta miestä.
Mä en jaksa tätä elämistä minuutin kerrallaan, sais kuolla pois. (Auringonkukka)

Otteita luvusta 10: Sairaus

Ajatukset kuluttaa, ne repii ja ahdistaa. Hiljentykää!
Mutta mitä mä teen tyhjyydellä? (Star)

Kauanko tarvitsee ajatella kuolemaa ja puhua siitä, suunnitella avoimesti tavaroiden jakamista ja tehdäkin sitä? Kauanko pitää kärsiä tuskaisena, puhua helpottavasta kuolemasta, ennen kuin joku puuttuu asiaan? Ehkä matoihin asti. En tiedä, ja pelkään kokeilla.
Siksi otan taas puhelun mielenterveyskeskuksen vastaanottovirkailijalle ja melkein huudan, että minun on saatava puhua lääkärin kanssa (vaikka hänen ovisummerinsa soikin koko ajan, kun potilaat pyrkivät sisään). (Helena S.)

Ote luvusta 14: Toivo

Tajusin tänään, että en ole yksin tässä ahdistusten mustaamassa maailmassa. Näen ympärilläni useita käsiä, jotka vetävät minua kohti valoa. Aurinko on vielä harsoverhon takana, mutta se on lupaus maailmasta paremmasta. (Auringonkukka)