KIRJAT: Mannilan kylä
KIRJAILIJAT
TILAUS

ARVO SANTONEN

MANNILAN KYLÄ suomalaisen talonpojan kehityskuvan näyttämönä

Nid. 138 sivua © 2009
B5-koko (176 x 250 mm)
ISBN 978-952-5589-12-2
20,20 €

MANNILAN KYLÄ: TEKSTINÄYTTEITÄ

Ote luvusta Voimakkaan kehityksen kausi,
19. vuosisata

Syytteen mukaan Akkola oli myynyt olutta kyseisille isännille. Myös kotitekoisen oluen eli kiljun valmistamisesta häntä epäiltiin, mutta sitä ei varmaksi todistettu. Paloa edeltävänä iltana hän tunnusti myyneensä kolme pulloa olutta Anttilalle ja Vahalalle ja samalla hän ”väitti olevansa ainoastaan oluen myyjä Rauman kaupungin oluttehtaalle, jonka edesvastauksella myynti olisi tapahtuva”. Tulokkaana Akkola joutui kylässä varmaan erityisen huomion kohteeksi oluen käytön suhteen. Kun Akkolaa syytettiin siitä, että hän antoi juoda olutta kotonaankin, Akkola antoi siihen oman selityksensä. Hänen myymäänsä olutta ei Akkolassa juotu. Kyseiset isännät olivat palanneet Akkolaan mukanaan olutta, jota he olivat tarjonneet Akkolalle ja Akkola sanoi juoneensa sitä näiden isäntien seurassa, koska se oli ”Porin olutta”. Tätä selitystä ei uskottu. Lautamies Emanuel Rättäri todisti, että hän ”oli kuullut vastaajan myyneen olutta koko viime vuoden ja myöskin antanut juoda sitä Akkolan talossaan”. Näin kertoivat myös muut todistajat. Kustaa Akkola oli yleisellä paikalla muidenkin kuulleen sanonut myyneensä mainituille isännille kolme pulloa olutta ja ne oli juotu Akkolan talossa. ”Päällekantaja” (syyttäjä) Enlund sanoi Kustaa Akkolan jo edellisillä talvikäräjillä tulleen sakotetuksi luvattomasta oluenmyynnistä. Näin toiskertaisesta samasta rikoksesta hän sai sakkoa 350 markkaa.

Se oli varsin suuri sakko, jos sitä verrataan rengin vuosipalkkaan, joka näihin aikoihin oli rahassa 100–200 markkaa vuodessa, siis asunnon, ruuan ja mahdollisten parselien lisäksi. Talvella palkka oli alempi ja kesällä jonkin verran korkeampi, koska työpäivät olivat pitempiä. Piioilla palkka oli puolet miehen palkasta, kuten oli henkiverokin, jota miehiltä otettiin vuodessa markka ja naisilta 50 penniä. 1900-luvun puolella oli jo jonkin verran nousua palkoissa niin, että renki saattoi talvellakin saada 300–400 markkaa vuodessa. Sen sijaan parhaiten menestyneet tilalliset olivat pääsemässä jo tuhansien markkojen vuosituloihin. Kuitenkaan 1880-luvun alku ei vielä ollut parhainta nousukautta.

Jos siis mainittujen dokumenttien perusteella tehdään johtopäätös Anttilan ja Vahalan kuolemasta, niin ilmeistä on, että he palatessaan Akkolasta juovuspäissään olivat yöllä menneet lämpimään riiheen, missä palo oli alkanut aikaisin aamulla. Palon syttymistapaa ei lähteitten perusteella voi varmaksi päätellä. Satakunta-lehden olettamus, että se olisi alkanut ”piippuvalkeasta”, on todennäköisin syy. Miehet olivat sytytelleet humalapäissään piippujaan, siitä oli kipinä lähtenyt kytemään kuiviin ruumeniin, ja kun se oli päässyt ilmiliekkiin, miehet olivat jo humalasta tajuttomuustilassa niin, etteivät päässeet riihestä ulos. Tosin ei mainita, oliko riihtä lämmitetty myös pellavien vuoksi, jolloin siitä olisi jäänyt jokin hitaasti kehittyvä palopesäke.

Varmaan kyläläiset tiesivät sen, että Kustaa Akkola sai sakkoja oluenmyynnin vuoksi, mutta se ei ollut sellainen asia, että olisi jäänyt tarinaan. Se tarinasta unohtui, ja keskeiseksi jäi Anttilan ja Vahalan kuolema ja omalla tavallaan siihen liittyi Kustaa Akkolan osuus. Ei lehtiuutinen eivätkä Akkolan oluenmyynnin vuoksi kuulusteltaviksi kutsutut todistajat mitenkään viitanneet Anttilan ja Vahalan kuolintapaan puhumattakaan siitä, että heidät olisi teljetty riiheen. On myös kyseenalaista, että nämä seikat olisi myöhemmin todettu ja Akkola olisi haastettu sen vuoksi käräjille.