Tilaa kirja
Näyte sivulta
(pdf 101 kt)
|
|
TUULIKKI VUOLO  
LÖYDÄN SINUT
Julkkisten innoittamia tunnuksia
Nid, 108 sivua. © 2004
ISBN 952-5589-00-5
17,30 €
TARJOUS: 5,00 €
tilatessasi vähintään 2 mitä tahansa kirjaamme
|
|
TEKSTINÄYTTEITÄ LÖYDÄN SINUT -KIRJASTA
Jari Sillanpään innoittamia runoja ja kaunokirjallisia mietteitä. Otteita kokoelmasta Uskon enkeleihin.
HYMYPOSKI
Poikamaisuutesi on ilosilmä.
Hymyposti, tunnemyrsky.
Raju, vallaton temmellys.
Tuulten kantotuolissa olet
ihmispaljouden nähdä ja kuulla.
KOSKETTAMATON
Olet lähellä kuin täydellisesti tuttu.
Silti kaukana saavuttamattomasti poissa.
Olet koskettamaton kuu,
jonka säteet johtavat polkunsa kulkijan pimeyteen.
Ja kulkija liittyy yhteiseen kohtaloon.
Tavoittamattomasti.
LAULUSI
Mitä laulullasi kerrot, se riittää.
Kun katsot, se on kuin minua varten.
Kun sanot laulusi sanoja, on kuin ajatuksesi
minulle puhuisivat.
Ja kun kiedot kätesi mikrofonin ympärille,
on kuin taivas juuri olisi minua koskettanut.
UNELMANI
Saat pitää salaisuutesi.
Minä annan siihen lupani.
Sillä jos kertoisit sen,
unelmani muuttuisi
minun todellisuuteni maailmassa.
Tässä salaisuudessa olet minulle
unelma, kaunein, ihanin.
IHMISESSÄ PALAA ELÄMÄN TULI
Olen iloinen, liikkuvainen ja ilmaisen itseäni avoimesti. Olen ollut pidetty. Ja koska minua on ollut helppo lähestyä, minua on lähestytty. Olen tullut vastaan avoimesti ja halunnut osallistua yhteydenpitoon. Ongelmakseni kuitenkin tuli, että minuun on moni rakastunut, mutta minä en rakastunut. Aloin ajatella, etten olekaan vakavasti toiseen suhtautuva, että olen kai sitten pinnallinen ja suorastaan kevytmielinen, kun en kykene ottamaan vastaan toisen tunteita. Kun nämä ajatukset tulivat mieleeni, en lainkaan pitänyt itsestäni.
Mutta sitten tapahtui jotakin.
Työmaalleni tuli asiakkaaksi iloinen, ystävällinen mies, joka alkoi käydä yhä useammin. Hän oli minua noin kolme vuotta vanhempi. En tuntenut häntä, mutta me aloimme puhella kaikenlaisista asioista. Hän oli rohkeampi kertomaan kuin minä. Oikeastaan kuuntelin häntä tarkkaan, varsinkin hänen kertoessaan suhtautumisestaan rakkauteen. Minulla ei todellisuudessa ollut kovinkaan montaa mielipidettä asiasta, sillä rakkaus ei ollut minua vielä siihen mennessä syvällisesti koskettanut. Usein myötäilin häntä ihan koko sydämestäni, sillä olin hänen kanssaan usein samaa mieltä. Jälkeen päin muistellessani en muista hänen puhuneen rakkautensa kohteen sukupuolesta, mutta en kiinnittänyt siihen silloin mitään huomiota. Hän oli mies ja ilman muuta ajattelin hänen rakkautensa kohteen olevan nainen.
Olin vähän väsynyt, tein työtäni rutiininomaisesti. Hän tuli taas. Hän katsoi minua ja kertoi, että hänen rakkaussuhteensa on ollut ohi jo kuukauden ajan. Hän ikään kuin etsi katsettani voidakseen jatkaa puhettaan.
Katsoin häntä päin. Jokin tuntemus, merkillinen asia ikään kuin kävi koko ruumiini läpi. En tunnistanut sitä yhtään miksikään asiaksi, mutta koko ruumiini ja koko sieluni tuijotti tuota miestä. Hän ei hymyillyt. Hänen kasvonsa olivat ilmeettömät, mutta hänen katseensa oli tiukka ja kohtaava. Tunsin valtavan suuren hyvänolontunteen olemuksessani. Katsoin häntä totisesti, ja tuntui kuin katseemme olisivat sitoneet toisensa. Hän lähti pois.
Hän oli käynyt työmaalla asiakkaana noin puoli vuotta, enkä koskaan ollut kiinnittänyt häneen mitään muuta huomiota kuin kokenut hänet kivana, puheliaana, itselleni monissa asioissa samanmielisenä asiakkaana. Puhelin mielelläni hänen kanssaan ja olin huomannut, että hänkin mielellään hakeutui asiakkaakseni.
Mutta nyt olin ymmälläni. Reaktioni oli syvällinen. Äkkiä hän tuntui tutulta, läheiseltä. Tämä ihminen, mies, kohtasi katseellaan minut kuin sähkö olisi käynyt lävitseni. En saanut häntä mielestäni pois. Hän nukkui seuraavan yön aivoissani. Kun heräsin, tunsin hänet itsessäni. Olinko minä rakastunut omaa sukupuoltani olevaan henkilöön? Tämä ei voi olla totta?
Hän tuli taas. Jo seuraavana päivänä. Nyt hän ei ollutkaan enää iloinen ja vapautunut. En minäkään ollut. Aiemmin puhe oli sujunut varsin sujuvasti ja luontevasti. Nyt hän tuli, asioi ja oli aivan hiljaa. Puhumatta. Huomasin, miten kiinteästi hän seurasi minua. Olin menettänyt neuvokkuuteni. Mitä tekisin? Mitä ihmettä sanoisin?
Plastiikkakirurgi Rolf Nordströmin innoittamia runoja ja mietteitä. Otteita kirjan kokoelmasta Haluan naisen tossun alle.
KYYNELEITÄ
Henkinen kasvuni, henkinen tieni
pitää kädestä ruumiillista kauneutta
ja hyvinvointia.
Seuraan
elämänvirran tuskan huutoja
ja surun kyyneleitä.
Jotta osaan sinne, missä hätä on alkanut
etsiä paikkaa haudalleen.
Tehtäväni on ohjata
tuska ja kyyneleet hautojen mailta pois
vihreille, ilojen itkemättömille maille.
TULVAVESI
Ruumiillinen vääristymä
on tuskan tulvavesi ja toivottomuuden murska.
Sillä on kyky raapia ja tuhota.
Minä tulen luoksesi silloin
ja rakastan Sinua,
kun osaamisellani korjaan
vääristymäsi tuskan.
Ohjaan tunteittesi surullisen kaaoksen
selviytymisen suojaan turvalliselle tielle.
VAHVA
Katsoin itseäni.
Tutkin vahvuuteni kuvaa.
Se syntyi uudelleen.
Nyt se on herkkä havainto olomme kansiossa,
kaikki muodolliset tavat se kyseenalaistaa,
koska sillä on tieto
rakkauden monimuotoisuudesta.
Ja vaikka pahat pettävät lupauksensa pois,
vahvat ja hyvät hetket tukevat minua, pitävät kädestä.
Niin vahva se nyt on.
AURINGOLLE
Sinä tulet. Näen Sinut.
Kultaisen valopilven suojassa.
Solujesi valaiseva näkö
on kaunis katsella.
Mitä enemmän kauneutta rakennat
sitä kauniimmin
solusi avautuvat auringolle.
Haluaisin katsella Sinua aina.
TÄYDELLISYYDEN SISÄSYNTYINEN KAIPAUS
Täydellisyys ja kauneus ovat koskettaneet minua oikeastaan ihan lapsesta asti. Kun olin aivan lapsi, en ajatellut, minkä näköinen olen. Minut hyväksyttiin ja olin leikeissä aktiivinen, iloinen ja aloitteellinen. Muistan, että oli mukavaa leikkiä toisten lasten kanssa. Kukaan ei sanonut, että olisin ruma tai kaunis. Sitä asiaa ei mielestäni silloin tarvittu. Ulkomuotoa ei siten kritisoitu, etteikö ulkomuoto kuin ulkomuoto olisi kelvannut. En arvioinut toisten kauneutta. En ainakaan muista niin tehneeni. Leikkikaverinani oli ihan lapsena poika, jolla oli puujalka. Mutta hän oli kiva poika, mukava leikkimään. Se puujalka meni siinä ihan sivussa.
Vähän kasvettuani, olin jotain ehkä kahdeksan, painoni nousi jonkin verran. Silloin kaverini, Jaakko, johon olin vähän ihastunutkin, huuteli minulle, että puntti-puntti-puntti. Se ei mukavalta tuntunut ja kysyin äidiltä, mitä minun pitäisi tehdä. Äitini pohti. Sitten hän antoi neuvon. Mieti, mitä Jaakossa on jotakin sellaista, josta olisi huomauttamista ja anna takaisin samalla mitalla. Minä mietin. Jaakko eli Jaska. Ja sitten seuraavan kerran, kun Jaakko haukkui minua, minä annoin kaikkien kuullen takaisin. Mitäs se huutaa se Jaska-paska-Jaska-paska!
Sillä kertaa päättyivät haukut puolin ja toisin. Eli kauneudella on merkitystä, ainakin sopusuhtaisuudella.
Toisen kerran muistan, miten ulkonäkö kosketti minua kasvukautena. Istuin peilin ääressä silloin tällöin ja katselin itseäni. Tuli ajankohta, että olin noin 14-vuotias. Istuin, katselin itseäni ja itkin. Äitini tuli vierelle ja kysyi, mitäs sinä lapskulta itket? Kun olen niin ruma, vastasin. Mistä kohtaa? kysyi äiti. En tiedä, olen vaan, vastasin. Katsos nyt itseäsi, lapskulta tarkkaan, ethän sinä ruma ole, sinähän olet ihan normaalin näköinen, sanoi äiti. Sitten hän vielä lisäsi, että ei sitä nyt itkeä sovi, kun on normaalin näköinen, siitä pitää olla kiitollinen. On monia ihmisiä, jotka tulevat toimeen jopa hyvin, vaikka eivät olekaan normaalin näköisiä.
Itkuni päättyi kyllä sillä kertaa siihen, mutta en minä nyt kyllä tyytyväinenkään ollut. Äitini sanoi, että olen normaalin näköinen. Mutta minä halusin olla kaunis.
Ihminen miettii näköään ja kauneuttaan. Ehkä täydellisyyden tavoitteleminen heijastuu myös siinä. On ihmisiä, jotka haluavat olla sekä kauniita että saada kunnioitusta osaamisensa taidossa. Mutta ihminen on vain ihminen eikä osaa kaikkea eikä ole täydellisen kaunis tai komea. Voi olla, että on hyvin kaunis ja komea, mutta jos oikein kunnolla joka kohta tarkasteltaisiin, löytyy varmasti jotakin huomauttamista. Ja tekemisessä ja suorittamisessa voi pyrkiä niin hyväksi kuin mahdollista on, mutta jotain aina on, mihin ei kykene. Minullakaan ei lahjakkuus riitä kovin laajalle alueelle, mutta tiettyjä asioita osaan oikein hyvin ja joissakin asioissa olen erittäin lahjakas. Aina pitää kuitenkin harjoitella osaamisalueitaankin.
Jollakin tavalla olen alkanut ihailla ihmisiä, jotka pyrkivät täydellisyyteen. He ovat ikään kuin parempia ihmisiä. He pyrkivät hyvään tulokseen ja pyrkivät yhä paremmiksi ihmisinä.
Teoriassa jossakin on olemassa täydellisesti kauniin ja osaavan kuvaus, johon voi itseään verrata. Voisiko väitteen tulkita hypoteesiksi? Tai jospa todella on olemassa täydellisen kauniita ja osaavia olentoja! Ehkä on olemassa jokin paikka jossakin, elämä jossakin, maailma, jossa kauneus on luonnollista. Se on siellä itsestään selvästi ominaisuus tai piirre, joka on jokaiselle tyypillinen. Ja ehkä siellä samassa maassa myös osaaminen on huippuunsa kehittyvää. Siellä maassa ehkä, kun tavoittelee jotain, haluaa jotain, ihmisen rakenne on sellainen, että se tavoite toteutuu. Tai ehkäpä siellä maassa vaan nähdään kaikki kauniina ja koetaan osaaminen täydellisenä. Olemmeko ehkä käyneet siellä?
|
