Tilaa kirja
Näyte sivuilta
(pdf 220 kt)
|
|
JUKKA PAKKANEN  
TARINOITA KYLÄSTÄ
Salo-Miehikkälän historiaa ja elämää
Nid. 176 sivua. © 2005
B5-koko (176 x 250 mm)
ISBN 952-5589-00-5
21,20 €
|
|
TARINOITA KYLÄSTÄ: TEKSTINÄYTTEITÄ
Ote kappaleesta Sattumuksia kylällä
Nuoret tekivät ennenkin kaikenlaista, eivät ehkä niin paljon ilkivaltaa kuin nykyisin, mutta kuitenkin. Seppä Anton Lehtisen (”Harakkasepän”) talo oli aivan tien vieressä ja siinä oli savupiipussa eli korsteenissa suora reikä hellan eli liitan päälle. Koulupojat yrittivät talvisin saada lumipallon sattumaan reikään, että se putoaisi vellipataan. Ei se kuitenkaan koskaan onnistunut, onneksi. Kuulemma jotkut heittivät kivellä seinään niin kovaa, että astiat tipahtivat naulasta. Liekö totta, mutta niin on kerrottu.
Siinä talossa emäntä oli valittanut, että Maaskolassa kun on tanssit, niin ei saa nukuttua. Ensin täytyy illalla katsoa, keitä sinne menee, ja yöllä täytyy mennä vintille kuuntelemaan, mitä ne haastaa.
Vanhemmat ihmiset muistelivat, että Lehtisen vaimo oli vähän sellainen, että talossa ei ollut oikein siistiä. Kerran kun Maaskolassa oli ollut talkoot, Lehtinen oli kahvittajana. Ei oikein kelleen maistunut se kahvi, ja kun emäntä katseli muualle, niin olivat salaa kaataneet kahvin lattian lankkujen raosta, jotta ei tarvinnut juoda sitä eikä loukata emäntää.
Lehtisen emännällä oli myös sellainen taikinarätti. Mikä se oli nimeltään, en muista. Se vastasi taikinan juurta, jota käytetään kun tehdään hapanleipää eli ruisleipää. Taikinaa laittaessaan emäntä liotteli rättiä vedessä ja kun arveli, että siitä on tarpeeksi jo hapanta liuennut, niin laittoi taas rätin kuivumaan. Se oli entisaikain hiivaa.
Harakkaseppä-nimen Lehtinen sai siitä, että hän pienikokoisena ja vikkelänä liikkeissään oli hypellyt kuin harakka. Liikanimestään hän ei kyllä pitänyt. On kerrottu, että kun joku mies oli pyytänyt, että tieppäs harakkaseppä tämä työ – mikä se sitten oli ollutkaan – niin tekemättä oli jäänyt.
Salo-Miehikkälässä oli myös tori, nimittäin ”sikotori”. Maaseutu-lehdessä oli kesäisin ilmoitus ”Myytävänä porsaita Puuri”, aika ja paikka esimerkiksi ”Heinäkuu 5pv klo 12.00 Salomiehikkälä”. Kyseinen kauppias pysähtyi kaupantekoon koulun ja kaupan väliselle aukealle, siitä nimi ”sikotori”.
Seppo Kanerva, joka oli hyvä juttujen ja tarinoiden kirjoittaja, muokkasi myös Meksikon pikajunaan paikalliset sanat. Tässä vähän alkua laulusta:
Linja-auto Vuorelan
kiitää halki Roimolan,
pölypilvet leijailevat kohti Rantalaa.
Auton takaosassa
tuttu ompi porukka:
Rannanjärvi, Tupsula ja Manne Roimola.
Sikotori lähestyy,
auton vauhti pysähtyy
Ote kappaleesta Sananparsia
Kun Eemil Lammi oli viemässä Roimolan Liisaa vihille hevosella kiesien kanssa, jänis juoksi tien yli. Eemil väisti sitä. Liisa oli silloin torunut, että tuolla lailla ajat, kaadutaan vielä. Eemil siihen, että jos kaatutaan niin kaatutaan mutta ei viattoman eläimen päälle ajeta. Siitäkin jäi sanonta: ”Jos kaatutaan niin kaatutaan mutta ei viattoman eläimen päälle ajeta, sanoi Lampinen.”
Kun Pakkasen Väinö ja Hilma oli vihitty, heille syntyi muutaman viikon päästä tyttölapsi. Sille annettiin nimeksi Lahja, koska lapset ovat Herran lahja. Väinö oli sanonut, että pisti ihan kädet ristiin ja sanoi: ”Jos herra antaa meille joka kuukausi lahjan, niin vuoden päästä meillä on paljon lapsia.”
Ote kappaleesta Pärevalkeasta sähkövaloon
Sähkön perusmaksun suuruus määräytyi maaseudulla viljellyn peltoalan mukaan, voimakäytön osalta suurimman sähkömoottorin hevosvoiman mukaan.
Tämä lisäsi työtä yhtiön miehille, sillä heidän täytyi käydä tiedustelemassa viljelyalat. Myös tilan rakennukset tuli tarkastaa, koska huoneluku vaikutti perusmaksuun. Jotkut kekseliäät jättivät ovet huoneiden välistä pois, jolloin ne olivat yhtä ja samaa huonetta.
Mitä sähkön saaminen sitten maatiloille maksoi? 1920-luvulla talossa oli keskimäärin 10 valopistettä, joista jokaisesta joutui maksamaan 150 markkaa osuusmaksua, sekä viisi pylvästä, kukin arvoltaan 100 markkaa. Lisäksi joutui tekemään hevosen kanssa neljä työpäivää, 70 markkaa päivältä sen ajan hintatason mukaan. 4,4 kilowatin (6 hevosvoiman) sähkömoottorista joutui maksamaan 27 osuutta.
Pistorasioita ei silloin säästösyistä ainakaan monta hommattu, koska niistä joutui maksamaan puolet valopisteen hinnasta. Sen sijaan lampunkantaan oli laitettu ”edisoniksi” kutsuttu laite, johon saattoi liittää kaksi pistotulppaa; myös valo toimi siinä. Näin säästettiin valopisteiden määrässä, mikä vaikutti osuusmaksuihin.
|
