 |
 |
|
  |
VERKKOTILAUSKIRJAT
MUUTA KAUTTA TILATTAVIA
KIRJAILIJAT
TILAUS
|

Tilaa kirjoja |
|
HILKKA
MATTILA  
HÖYRYJEN MATKASSA
Saimaan sisaren Kivijärven vesillä
190 sivua, kuvitettu
ISBN 978-952-5589-17-7
26,30 € |
Näillä sivuilla
esitellään Kuvittaren yleiseen
jakeluun julkaisemia teoksia, joita voi tilata
verkkolomakkeella.
Höyryalusten aika kesti eteläkarjalaisella
Kivijärvellä yli 70 vuotta. Laivat kuljettivat ihmisiä junalle
ja kirkkoon, puuskuttivat tavaroita kauppoihin, hinasivat tukkilauttoja.
Väliväylää pitkin kulki Kotkan sahalle arviolta
sata miljoonaa tukkia.
Enää ei höyryjä järvellä näy, mutta
muistot elävät. Kivijärven saaressa asuva Hilkka Mattila
keräsi talteen vanhojen kippareitten, uittomiesten ja matkustajien
tarinat ja antoi äänen myös persoonallisille aluksille
itselleen.
Höyryjen matkassa kurkistamme alusten konehuoneisiin ja laivamiesten
arkeen. Kuulemme meheviä juttuja tutustuessamme paikallisen vesiliikenteen
sankareihin ja muihinkin merkkihenkilöihin.
Hilkka Mattilan lapsuusajan Kymijoki oli täynnä Kotkaa kohti
uivia tukkeja. Myöhemmin itäinen Suomenlahti kalliosaarineen
tarjosi mieluisia veneilykohteita. Kiinnostus ja kunnioitus vesielämää kohtaan
innostivatkin hänet suorittamaan huvivenelaivurin tutkinnon. ”Meri
jäi taakse, kun puhtaan veden kaipuu toi minut Kivijärven
saareen. Sokkeloisella, satasaarisella järvellä on paljon
elettyä elämää.” |

|
|
MARIKA STRÖMSHOLM (toim.)
SEITSEMÄN TALVEN
JÄLKEEN
191 sivua, piirroskuvitus
ISBN 978-952-5589-16-0
20,20
€ |
Seitsemän mielensä kanssa tasapainoilevaa
ihmistä avaa syvät haavansa, purkaa ahdistuksen ja pelon tunteitaan,
jakaa arjen ilot ja haaveensa lukijan kanssa.
Seitsemän talven jälkeen kertoo korutonta kieltä ajastamme.
Se piirtää synkän kuvan tuskasta, joka raastaa usein
jo lapsena satutettua ihmistä vielä aikuisenakin. Mutta se
todistaa myös lohdun ja eheytymisen polusta, jolle on mahdollista
päästä yhteisöllisen hoidon ansiosta läheisten
tukemana.
Kuntoutuva mieli kaipaa ymmärtäjää. Marika Strömsholm
voitti luovan kirjoittamisen ryhmänsä luottamuksen ja koosti
näiden työikäisten avautumisista aiheittain etenevän
kokonaisuuden. Etelä-Pohjanmaan sosiaalipsykiatrisen yhdistyksen
tukemana syntyi kirja, joka tarjoaa näkymiä sairaaksi luokitellun
mielen koko kirjoon, vertaistueksi kohtalotovereille, viitaksi hoidon
ammattilaisille.
|

|
|
EILA
KUJALA 
TUULENHALKOJA
228 sivua
ISBN 978-952-5589-13-9
21,50
€ |
Hoitoalan
ammattilainen Anni löytää itsensä mielisairaalasta,
jonne 15-vuotias tytär on kyläyhteisön neuvosta toimittanut
hänet potilaaksi. Kun lääkärit eivät päästäkään
pois, vääryyden tunne nostaa kapinaan. Suljetulla osastolla
Anni käy läpi välähdyksiä lapsuudestaan ja
niistä menneisyyden tilanteista, joiden hän ymmärtää vaikuttaneen
ratkaisevasti elämäänsä.
Tuulenhalkoja on vetävästi kirjoitettu tositarina matkasta
mielen vuorilla ja laaksoissa. Entisenä sosiaalityöntekijänä Eila
Kujala tuo esiin potilaiden ihmisarvoa väheksyvän kohtelun,
suoranaisen julmuuden. Hän arvostelee hoitokäytäntöjä ja
vastuuttomia terapiamuotoja. Suositun psykodraaman harrastus osoittautuu
itse koettuna suorastaan hengenvaaralliseksi.
Välillisesti kirja kuvaa naisten välistä kateutta ja vallankäyttöä,
mutta myös keskinäisen yhteistyön voimaa. Ennen kaikkea
Tuulenhalkoja on kuitenkin kertomus hylkäämiskokemusten vaurioittaman
lapsen vaikeudesta kasvaa äidin, naisen ja rakastetun sekä työyhteisön
jäsenen rooliin. Tässä draaman ja toden kädenväännössä tuntuvat
uho ja alistuminen vuorottelevan.
Sairaalamatkan jälkeen päähenkilön etsiessä kiihkeästi
elämäntehtäväänsä ulkopuolisuuden lamauttava
tunne tunkeutuu sosiaalisiin tilanteisiin juuri, kun kaikki alkoi näyttää hyvältä.
Romahdus on väistämätön.
|

|
|
ARVO
SANTONEN  
MANNILAN
KYLÄ
suomalaisen talonpojan kehityskuvan näyttämönä
138 sivua
ISBN 978-952-5589-12-2
20,20 € |
Euralainen Mannilan kylä tarjoaa vivahteikkaan
näyttämön suomalaisen talonpojan kehityshistorian
tarkasteluun. Filosofian tohtori Arvo Santonen
arvioi säilyneiden asiakirjojen ja aiemman tutkimuksen
valossa lapsuutensa naapurikylän elämää aina
1500-luvulta lähtien. Kirjassa keskitytään Mannilan
maanomistusolojen muutoksiin, erityisesti isonjaon
vaikutuksiin sekä kylän torpparien asemaan murrosten
vuosina. Talonpojat köyhtyvät ja vaurastuvat,
makselevat veroja ja riitelevät keskenään
käräjillä. Kirjoittajan kiinnostuksen kohteita ovat
myös alueen ihmisten, talojen ja teiden rikas
nimihistoria. |

|
|
MARKO FROM 
FRIIKKISIRKUKSEN
PERUNKIRJOITUS
153 sivua
ISBN 978-952-5589-08-5
19,80 €
TARJOUS: 10,00 € |
Vain
elämän aallonpohjan itse kokenut
voi kertoa siitä yhtä uskottavasti kuin Marko From. Hän
tilittää alkoholismin,
peliriippuvuuden sekä henkisten ja fyysisten tuskien varjostamaa
menneisyyttään riipaisevan avoimesti. Levollinen vastakohtaisuus
syntyy nykyisestä avomielenterveyspotilaan arjesta, selviytymisestä päivä kerrallaan
lääkkeiden, ymmärtävän puolison ja kirjoittamisen
avulla.
Marko Fromin maalaama kummajaisten sirkus
koostuu yhteiskuntamme hyljeksityistä, joiden osallisuus hänen
omaan elämäänsä piirtyy
pitkin kirjaa esiin hulvattoman toden makuisissa tarinoissa.
Friikkisirkuksen perunkirjoituksessa on kuitenkin syvimmiltään
kyse siitä, että tekijä riisuu lukijan tirkisteltäväksi
herkän, kiukuttelevan, lääkkeiden sumentaman, kipujen
ja painajaisunien kiusaaman, viranomaisten pompotteluun väsyneen
mielensä. Tämä mieli saa kirjassa myös virallisen
määrittelyn, "perunkirjoituksen" eli psykologin
loppulausunnon. |

|
|
ARVO
SURVO 
SUUR-SYNTY KIESUS
Apokryfi Korpikansan
Survon Arvon kertomana
222 sivua
Kuvitettu
ISBN 952-5589-06-4
26,00 € |
Suur-Synty Kiesus on 1954 Inkerissä syntyneen
Arvo Survon viisi vuotta työstämä suurtyö, johon
hän on muokannut hajallaan olevasta, eri murrealueilta kerätystä kansanrunoaineistosta
myös kieleltään yhtenäisen kirkon syntytarinan.
Pääosin alkuperäiset säkeet nostavat esiin entisaikojen
Korpikansan luovuuden yhdistää maailmankuvaansa idästä ja
lännestä levinnyttä uutta uskontoa kertomuksineen. Tarinoissa
korven raatajat kuten Virvi vaivahinen ja Katroi piika pikkarainen kohtaavat
pyhien tekstien hahmoja Ruotuksesta ja Juutaksesta santta-Pietariin, Maaria
pyhä emoiseen ja Kiesukseen.
Kirjaan sisältyy murresanasto sekä laaja selitysosuus, jossa runonkerääjä hyödyntää myös
omia inkeriläisten parissa tekemiään havaintoja ihmisten elämästä ja
siinä tapahtuneista muutoksista.
Kuten professori Pekka Laaksonen alkusanoissa mainitsee, tämä teos
tarjoaa mahdollisuuden tutustua niihin kertomuksiin, jotka Lönnrot joutui
jättämään Kalevalasta pois tai joita hänellä ei
ollut käytettävissä. "Suur-Synty Kiesus on Arvo Survon laulama
Korpikansan eepos." |

|
|
HILKKA MATTILA 
SÄRÄ – LEMIN
HERKKU
Eteläkarjalainen
ruoka- ja perinnekirja
88 sivua
Nelivärikuvitus
ISBN 978-952-5589-05-4
20,00 € |
Hilkka Mattila on tehnyt eteläkarjalaisen elämysmatkan
lemiläiseen ruoka- ja perinnemaisemaan. Hän kertoo löytäneensä kunnioitettavia
ihmisiä ja asioita, suorastaan ihmeitä: ”Särä on
jo maailmanlaajuisesti tunnettu tuote, seutu itsessään kuin
hiomaton timantti. Aina löytyy jotain uutta ja kuitenkin niin vanhaa
ihastelun aihetta.”
Tämä kirja on paitsi ensimmäinen perusteellinen opas
särän salaisuuksiin myös viihdyttävä kuvaus
Lemin omintakeisesta ja kiireettömästä elämäntyylistä murteineen,
sananparsineen ja kaskuineen.
Matkan päätteeksi voi asettua lemiläiseen juhlapöytään
lepuskoiden, hapanpotoatin ja muiden herkkujen ääreen.
|

|
|
MARKO FROM 
HILJAISTEN
POLKUJEN
VARRELLA
152 sivua
ISBN 952-5589-04-8
18,70 €
TARJOUS: 5,00 €
tilatessasi vähintään 2 kpl mitä tahansa kirjaamme | Marko From pohtii ja kuvailee syrjäytyneiden
ihmisten arkea jatkona romaanilleen Jarkko Päkäjoen
nuoruusvuodet (2004).
Tällä kertaa ote on entistä henkilökohtaisempi.
Tekijä yhdistää omat kokemuksensa ja kirpeät huomionsa
kuvitteellisiin tapahtumiin päiväkirjamerkintöjen, novellien
ja runojen muodossa. Tarinoissa on mukana elämässään
eksyksissä kulkevia ihmisiä niin sosiaalisen aseman ylä-
kuin alapäästäkin.
"Yritän vastata kirjassani kysymykseen, missä suhteessa
niin sanottu normaali yhteiskunta ja tämän päivän
suomalainen laitapuolen kulkija ovat toisiinsa, ja ennen kaikkea,
miten tästä maailmasta voi löytää vähän
onnea, suuntaa ja järkeä olemassaoloonsa. Yhtenä esimerkkinä on
oma elämäni." |

|
|
ARVO SANTONEN 
HAVERI
Pyhäjärven tytär
236 sivua
Kuvitettu
ISBN 952-5589-03-X
22,00 € |
Tutkijan ammattitaidolla kirjoitettu ainutlaatuinen
teos euralaisen kylän historiasta kivikaudelta nykyaikaan.
Tekijä on kerännyt käytettävissä olevista lähteistä moniulotteisen
selvityksen muun muassa asutuksen ja paikannimistön syntymisestä,
tonttien, rakennusten ja elinkeinojen muutoksista sekä tietenkin ihmisten
välisistä suhteista. Asiakirjoihin ovat tosin päätyneet
lähinnä riidat, joita näytti riittävän käräjille
asti raja-aidoista ja niittyjä turmelevista kutuista lähtien.
Kirjassa saavat ensimmäisestä tunnetusta haverilaisesta, Dionysiuksesta,
lähtien yhtäläisen huomion niin virkamiehet kuin "rahvaskin",
talolliset ja torpparit, rengit ja piiat, sepät ja suutarit. Teoksessa
on luetteloitu jotakuinkin kaikki tiedossa olleet haverilaiset jälkeläisineen
1700-luvulta näihin päiviin. Tekstiä täydentää runsas
kuvitus vanhoista asiakirjoista ja kartoista rakennuksiin ja henkilökuviin.
Teosta täydentää 2008 ilmestynyt Haveri-kirjan "tytärteos", tekijän kesäasunnon
pihapiiristä kasvava monisäikeinen tutkielma ihmisen ja luonnon suhteesta:
Huhtniittu, Haverin tytär.
|

|
|
IRJA KIVIHARJU
16-VUOTINEN RIITA
eli kertomus Miehikkälän maantien synnystä
36 sivua
ISBN 952-5589-01-3
7,00 € |
Harvinaislaatuinen dokumentti siitä,
kuinka vajaan 15 kilometrin mittaisen kylätien saaminen yleiseksi
maantieksi voi kestää 16 vuotta.
Eletään 1900-luvun vaihdetta. Kyläläiset istuvat tiekokouksissa,
neuvoa käydään kysymässä Viipurista, anomuksia, lausuntoja
ja haasteita muotoillaan, käräjiä käydään, kuvernöörin
päätöksiä perätään ja päätöksistä valitetaan.
Virkamiehet panttaavat tietoja, hukkaavat papereita, ja taas lähdetään
uusille käräjille tien puolesta.
Kirjoittaja on uppoutunut sadan vuoden takaiseen maailmaan jälkipolville
jääneiden asiapapereiden avulla. Aikakaudelle uskollinen kieli, tyyli
ja henki vievät lukijan arvovaltaa henkiviin käräjäsaleihin,
keskelle Venäjän vallan puuduttavaa byrokratiaa. Miehikkälän
ja Virolahden entiset ja nykyiset asukkaat tapaavat kirjan sivuilla esivanhempiaan,
jotka ovat aktiivisesti osallistuneet tiehankkeeseen ja saaneet nimensä pöytäkirjoihin.
Tarina huipentuu Wiipurin läänin Kuvernöörin loppupäätökseen,
joka virkakielen kiemuroissaan tuo nykylukijalle tuulahduksen menneen vallan
kabinetista.
|

Tilaa kirjoja |
|
TUULIKKI VUOLO 
LÖYDÄN SINUT
Julkkisten innoittamia tunnuksia
108 sivua
ISBN 952-5589-00-5
17,30 €
TARJOUS: 5,00 €
tilatessasi vähintään 2 kpl mitä tahansa
kirjaamme
|
Tuulikki Vuolo on kirjoittanut omaperäisen teoksen, jossa vahvan
tunteellista trubaduuriperinnettä kunnioittava lyriikka yhdistyy
kertojan elämäntilanteita avoimesti ruotiviin, terapeuttisen
tarkkoihin esseisiin.
Tekijä on lukenut koko kansan häpeilemättömiä juorulehtiä kuin
enkeli raamattua. Runoissaan hän peilaa kertojan mielentiloja lehdistä välittyviin
kuvauksiin Jorma Uotisen tanssivasta kehosta Kimin ja Jennin satuhäihin.
Runot kuvastavat oivaltavasti aikamme todellisuutta, jossa median kautta koettu
yhteinen julkisuus tarjoaa korviketunteita ja elämyksiä yksinäisyyteen
ja elämän tyhjyyteen. Herkkyys, jolla Tuulikki Vuolo eläytyy tähän
sisäiseen haavemaailmaan, kohtaa kiehtovan kontrastin runojen väliin
kirjoitetuissa suorasukaisissa pohdinnoissa. Niissä lukija tapaa kertojan
ihmisyyttään ruotimassa: yksinäisyys, alkoholin käyttö,
kuolema, elämänkumppanin haikeantuskainen kaipuu, ulkonäkö,
seksuaalisuus, elämän mielekkyys, jaksaminen, lopulta elämisen
riemu ja rakkauden rajattomuus.
|
| |
|
TUTUSTU
MYÖS: VERKKOMYYNNISTÄMME
POISTUNEITA TEOKSIA |
|
 |